Auliksen talviolympialaiset 2016

Auliksen 35. Talviolympialaiset  hiihdettiin 27.02.2016 Kaipolan hiihtostadionilla klo 12.00 alkaen. Aurinko paistoi täydeltä terältä, joten Auliksen sanat toimivat edelleen - Auliksen Olympialaisissa paistaa aina aurinko.

Kisoissa käytiin tutusti tiukkoja sekuntitaisteluita, mutta hymyssä suin. Kaikille oli luvassa kaulaan mitali ja palkintopussi mukaan kotimatkalle.

Kiitän vielä kaikkia hiihtäjiä vanhempineen mukanaolosta - kisoissa oli mukava olla mukana.

Myös paikallisille yrityksille kiitokset tuesta ja palkintolahjoituksista, joita tänäkin vuonna saimme teiltä kerättyä.

Tästä on hyvä aloittaa ansaittu hiihtoloma. Nähdään siis laduilla tulevinakin päivinä.

Esa  Lahtela

Kaipolan Vireen hiihtojaoston puheenjohtaja

PS. Löytötavaroita voi kysellä numerosta 0405284189, ja yksi palkintopussikin odottaa omistajaansa.

Talviperinne: Auliksen talviolympialaisissa kisattiin jo 35. kerran (Jämsän Seutu 27.02.2016)

Kilpailut

 Kausi 18 / 19

 KESKI-SUOMEN HIIHTO RY
/ Martti. 0400646266.
 

 

 ********************************************************************************

 
 
 

10.1.2018

TIEDOTE HIIHTÄJILLE, VALMENTAJILLE JA HUOLTAJILLE

Muistin virkistämiseksi on hyvä käydä läpi yhteisiä pelisääntöjä, jotta talven kisat ja niihin ilmoittautuminen menisi kaikin puolin sujuvasti.

Kilpailukausi 2019  1.6.2019. - 31.5.2020).

Kilpailulisenssi on pakollinen kansallisessa ja sitä ylemmässä kilpailutoiminnassa. Piirikunnallisella ja seuratasolla kilpailevat ja hiihtolajeja harrastavat voivat lunastaa itselleen Skipassin.

MUISTAKAA MAKSAA LISENSSIT HYVISSÄ AJOIN ENNEN ENSIMMÄISTÄ KISAA

KILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN:

Aikaisempien vuosien käytännön mukaan Kaipolan Vireen hiihtojaosto

valitsee hiihtäjät ja joukkueet piirinmestaruushiihtoihin sekä Suomen

mestaruushiihtoihin. Näihin kilpailuihin valituille hiihtäjille tullaan ilmoittamaan henkilökohtaisesti valinnasta puhelimitse tai sähköpostilla.

Samoin ilmoitetaan mistä ja milloin mahdollinen yhteiskuljetus kilpailuun

lähtee.

Hiihtokilpailuihin lähtijän tulee ilmoittaa osallistumisestaan Juha Saloselle

sähköpostilla sunnuntaihin klo 20 mennessä.

Varmista, että saat sähköpostiisi kuittauksen ilmoittautumisen onnistumisesta.

Jos kuittausta ei tule varmista,että viesti on tullut perille.

Ilmoituksessa tulee olla:

-urheilijan nimi ja syntymävuosi

-kilpailun kalenteritunnus ja nimi (www.hiihtokalenteri.fi)

-sarja ja matka

-ilmoittajan puhelinnumero

Jos ilmoitus myöhästyy, jää urheilija Kaipolan Vireen osalta ilmoittamatta kilpailuihin.

Tällöin urheilija vastaa itse jälki-ilmoittautumisesta sekä osanottomaksuista. Pyydämmekin etenkin nuorten urheilijoiden vanhempia pitämään huolta siitä, että ilmoitus kisoihin lähdöstä tulee ajoissa. Jos hiihtäjä on jäänyt kilpailusta muun kun sairauden takia pois, seura laskuttaa hiihtäjältä maksetun osallistumismaksun!

Kilpailuihin ilmoittajan yhteystiedot:

Juha Salonen

050-5527850

jussi.salonen(a)live.fi

Menneet vuodet

Jämsä-Keuruu Hiihtocup 2018

1. osakilpailu (P) Keuruu 17.1.2018 TULOKSET

2. osakilpailu (V) yhteislähtö Jämsänkoski 24.1.2017 TULOKSET

3. osakilpailu (P) Halli 31.1.2018 TULOKSET

4. osakilpailu (V) Keuruu 7.2.2018 TULOKSET

5. osakilpailu (P) Jämsä / Särkijärvi Vireen mest.hiihdot 14.2.2018 TULOKSET

6. osakilpailu (P) Huhdanvuori 21.2.2018 TULOKSET

7. osakilpailu (V) Jämsä / Särkijärvi 7.3.2018 TULOKSET

8. osakilpailu (V) Runttimäki 14.3.2018 TULOKSET

Lopputulokset ja palkittavat HiihtoCup2018

(6 parasta osakilpailua huomioidaan lopputuloksissa) 

Jämsä-Keuruu Hiihtocup 2017

1. osakilpailu (P) Keuruu 18.01.2017 TULOKSET

2. osakilpailu (V) yhteislähtö Jämsänkoski 25.1.2017 SIIRRETTY LUMENPUUTTEEN VUOKSI

3. osakilpailu (P) Kaipola 01.02.2017 PERUTTU

4. osakilpailu (V) Keuruu 08.02.2017

5. osakilpailu (P) Runttimäki 15.02.2017

6. osakilpailu (V) Vireen mest.hiihto Kaipola 066.03.2017 TULOKSET

7. osakilpailu (P) yhteislähtö Jämsänkoski 08.03.2017

8. osakilpailu (V) Runttimäki 15.03.2017

2017 LOPPUTULOKSET

 

Jämsä-Keuruu Hiihtocup 2016

1. osakilpailu (P) Keuruu 20.01.2016 SIIRRETTY 23.03.2016 TULOKSET

    Siirtyy pakkasen takia maaliskuulle, Keuruu - Jämsä Cup kisasarjan viimeiseksi 

    tapahtumaksi..

2. osakilpailu (V) Jämsänkoski 27.1.2016 TULOKSET

3. osakilpailu (P) Kaipola 03.02.2016 TULOKSET

4. osakilpailu (V) Keuruu 10.02.2016 PERUTTU

5. osakilpailu (P) yhteislähtö Jämsänkoski 17.02.2016 TULOKSET

6. osakilpailu (P) Runttimäki 09.03.2016 TULOKSET

7. osakilpailu (V) Runttimäki 16.03.2016 TULOKSET

8. osakilpailu EI HIIHDETTY

 

 

Jämsä-Keuruu Hiihtocup 2016 LOPPUPISTEET

Kausi 16 / 17

Kausi 16 / 17

Ohje hiihtokilpailuilmoittautumiseen löytyy linkin takaa.  OHJE 

Kausi 15 / 16

 

Ylitornio, Ainiovaaran hiihdot 28.03.2016 (P) TULOKSET

Ylläs, FIS Ylläksen kisat 27.03.2016 (P)  TULOKSET

Äänekoski, 053 Kansalliset Huiman Hiihdot (P) Yhteislähdöt 27.3.2016 TULOKSET

Kemi, FIS Kemin hiihdot 26.3.2016 (V) TULOKSET

Uurainen, Kuukan hiihdot XXXV Mirjan kierros (HSC) (V) 26.03.2016 TULOKSET

Alatornio, Kv. Alatornion kisat 25.03.2016 (V) TULOKSET

Saariselkä, XXXIV Vaskoolihiihto 25.03.2016 (20 km V) TULOKSET

Saariselkä, XXXIV Vaskoolihiihto 25.03.2016 (40 km V) TULOKSET

Saarijärvi, XVI Saarijärven Keväthiihdot (V) 25.03.2016 TULOKSET

Ikaalinen, Sata-Häme-hiihdot (V) 19.-20.3.2016 TULOKSET

Valkeakoski, Nuorten SM-hiihdot (V) 19.3.2016 TULOKSET

Vuokatti, Kainuulainen sprintti (60 km perinteinen + 60 km vapaa) 19.03.2016 TULOKSET

Lahti, Lahden XLI Talvikisat (V) 19.03.2016 TULOKSET

Pihtipudas,Tuisku-hiihdot yhteislähtö (V) 13.03.2016  TULOKSET

Rovaniemi, 12.-13.03.2016

                   KLL-hiihdot (V)  TULOKSET

                   Piiriviestit (V)  TULOKSET

Kuopio, Hopeasompa

             04.03.2016 TULOKSET (vireläisittäin) N14 sprintti ja N16 sprintti

             05.03.2016 TULOKSET (vireläisittäin) N13 3km ja N14 3km

             06.03.2016 TULOKSET (vireläisittäin) N14 viesti

Pylkönmäki, 66. Pylkön hiihdot (P) 28.02.2016 TULOKSET

Jämsä, VI Runtimäen kansalliset hiihdot (V) 28.2.2016 TULOKSET

Jyväskylä, Keski-Suomen piirinmestaruusviestit 24.02..016 TULOKSET

Äänekoski, Keski-Suomen maakuntaviesti (P/V ) 21.02.2016 LOPPUTULOKSET ja OSUUSAJAT

Jyväskylä Vaajakoski, Piirinmestaruushiihdot (P) 20.02.2016 TULOKSET

Joutsa, 64. Joutsan Hiihdot ja 33. Junnuhiihdot (P) 13.02.2016  TULOKSET

Keuruu, Kv. Keuruun Hiihdot (P) 13.2.2016 TULOKSET M/N 10 - 14

                                                                   TULOKSET M/N 15 ja vanhemmat

Jyväskylä, Neljän Vuoren Hiihto 6.-7.2.2016 TULOKSET

Kangasala,103 Kisan Kansalliset (P) 31.1.2016 TULOKSET

Ähtäri, Carilainen Sport hiihdot (V) 24.01.2016 TULOKSET

Tampere, FIS Tampereen Pyrinnön hiihdot (P) 23.01.2016 TULOKSET

Saarijärvi, Saarijärven hihdot (V) 03.01.2016 TULOKSET

Lehtimäki, Valkealammen Ensilumenhiihdot (V) 27.12.2015 TULOKSET

Jämi, Jämin tunnelihiihdot (P) 20.12.2015 TULOKSET

Kajaani, Kv. Kainuun Talvikisat 011 05.12.2015 TULOKSET

Kontiolahti, FIS Kontiolahden hiihdot (V) 28.11.2015 TULOKSET

 

     

 

HUOM! Kun käytte kisoissa, ilmoittakaa nettivastaavalle (Sari Lahtelalle)niin saadaan linkki järjestäjän sivuille ja tulokset arkistoitua Vireen nettisivuille. 

joulukuu 2019
M T K T P L S
25 26 27 28 29 30 1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31 1 2 3 4 5

Noname

UPM