Kerttu kultamitalistiksi

30.7.2025

KERTTU RANTAKANGAS POHJOISMAIDEN MESTARUUSKISOJEN KULTAMITALISTIKSI 🥇🇫🇮

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue voitti Uppsalassa oman ikäluokkansa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa kymmenen kultamitalia ja sijoittui Pohjoismaisessa maaottelussa Ruotsin jälkeen toiseksi sekä miesten että naisten sarjoissa.

Kerttu Rantakangas yllätti kaikki voittamalla Pohjoismaiden mestaruuden viimeisen kierroksen hurjalla myötätuulihypyllään 12,69 (+3.9) Rantakankaan ennätys on viimevuotinen 12,46 ja tämän kesän tilastotulos 12,30.

Toinen Suomen edustaja Tuuli Kiviniemi oli neljäs tuloksella 12,45, mikä oli erikoislaatuisen kilpailun toiseksi pisin ennätyskelpoinen hyppy. Rantakankaan lisäksi myös toiseksi sijoittunut Ruotsin Stella Lundström hyppäsi tuloksensa myötätuuleen. Parhaan ennätyskelpoisen hypyn 12,48 teki kolmanneksi sijoittunut Ruotsin Lovisa Ulvenstam.

Kerttu Rantakangas: ”Vaihteleva tuuli toi vaikeuksia vauhtijuoksuun”

– Verkassa tuntui jo, että jalat olivat kunnossa ja juoksu tuntui kulkevan, mikä näkyi ekoissa neljässä hypyssä jotka menivät yliastutuiksi. Vaihteleva tuuli toi myös vaikeuksia vauhtijuoksuun, mutta viidennellä hypyllä askelmerkki alkoi löytyä. Viides hyppy kuitenkin epäonnistui kun nilkka pyörähti kinkan alastulossa.

– Kuitenkin viimeisessä hypyssä sain hypyn vielä kasattua ja moni asia osui kohdalleen, joten tulos oli sen mukainen. Vähän jäi vielä hampaankoloon, kun yliastuttujen hyppyjen joukossa oli teknisesti parempia hyppyjä kuin viimeisen kierroksen hyppy, mutta niille ei tänään saatu mittaa.

Kertun henkilökohtainen valmentaja Neea Flyktman kertoo, että menneellä kaudella on keskitytty erityisesti nopeuteen ja juoksutekniikkaan, joka merkittävästi parani harjoituskauden aikana ja näkyy nyt myös lajisuorituksessa. Myös Team Finland - nuorten maajoukkueleirityksistä on saatu uusia oivalluksia lajitreeneihin.

-Mennyt harjoittelukausi oli onnistunut: ominaisuuksia ja lajiosaamista on tasaisesti saatu edistettyä sekä harjoitus/kilpailukausi ovat olleet suurimmaksi osaksi ehjät muutamaa sairastelua lukuunottamatta. Urheilijalla on ollut kauden aikana oikein hyvä motivaatio ja asenne tekemistä kohtaan - ja kyllähän se kehittymisessä silloin näkyy! Alkukesä oli normaalia tasaisen hyvää tekemistä ja nyt loppukesästä kuntohuippu on vihdoin saavutettu onnistuneesti, kun urheilija pääsi toteuttamaan yhden kesän päätavoitteistaan PM-kisoissa.

Nyt Kertun katse on jo kohti loppukesän SM-kilpailuja.

UPPSALA (SWE) 27.7.2025 Alle 20-v. PM-kilpailut & Pohjoismainen maaottelu, 2. päivä

(25-26° C.)

3-loikka: 1) Kerttu Rantakangas S 12,69 (3,9 m/s), 2) Stella Lundström R 12,65 (2,8 m/s), myös 12,42, 3) Lovisa Ulvenstam R 12,50 (2,3 m/s), myös 12,48, 4) Tuuli Kiviniemi S 12,45 (1,2 m/s), 5) Liza Sofia Aune N 12,45 (3,0 m/s).