Vireläiset menestyivät Hipposhalleissa

7.2.2022

Vireläiset niittivät menestystä viime viikonloppuna Jyväskylän Hippoksella järjestetyissä hallikisoissa. 

Sini Sanaslahti kilpaili kolmiloikassa ensimmäistä kertaa sitten toissa syksyn ja vei naisten sarjan voiton tasan 13 metrin hypyllä. Tulos on keskisuomalaisten naisten keskuudessa kaikkien aikojen kolmanneksi paras sekä Sinin henkilökohtainen ja Vireen halliennätys. Tuloksellaan Sini on toisena tämän talven valtakunnallisessa tilastossa.

”Tulos yllätti kovasti, koska en hypännyt kolmiloikkaa viime vuonna ollenkaan, enkä ole juurikaan tehnyt loikan tekniikkaharjoittelua. Olin laittanut tälle kaudelle tavoitteeksi 13 metriä. Pitkän tauon jälkeen tuo tavoite toteutui jo ensimmäisessä kisassa”, iloitsi Sini kisan jälkeen. 

N19 -sarjassa Elvi Warwick juoksi 800 m voittoon ajalla 2.29,04 ja 60 m pikamatkalla Olivia Asikainen nappasi kirkkaimman mitalin ajalla 7,92. Pituushypyssä Olivia sijoittui toiseksi tuloksella 5,62.

17-vuotiaiden naisten 60 m juoksussa Kerttu Rantakangas sijoittui neljänneksi ajalla 8,22. Pituushyppy kantoi Kertulla 4,84 metriä, riittäen kuudenteen sijaan.

Iida Tamminen loisti monipuolisuudellaan voittaen T13-sarjan korkeushypyn tuloksella 145 ja sijoittuen kolmanneksi sekä 1000 m juoksussa että 60 m aidoissa. 60 metrin pikajuoksuaika riitti yhdenteentoista sijaan. 11-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Emilia Salonen jätti taakseen 14 kanssakilpailijaansa voittotuloksella 3,92. Kuulantyönnössä ensimmäisiä hallikisojaan kilpaillut Elviira Blomback sijoittui T11-sarjan kuudenneksi.