YAG kisatuloksia Nurmijärveltä

19.6.2023

Kesän suurimmat juniorikisat Youth Athletics Games kisattiin viikonloppuna Nurmijärvellä 1500 kilpailijan voimin. Viikonloppu oli kuuman helteinen ja voimakkaat tuulenpyörteet tekivät kisaan omat haasteensa. Kenttä oli myös kuumuudessa tosi pehmeä. Haasteista huolimatta vireläiset tekivät hyviä tuloksia ja omia ennätyksiäkin.

T15 sarjassa Nelli Flyktman urakoi neljässä lajissa. Satasella kauden kärkiajan 12,57 Jyväskylän Motonet Games kisoissa tehnyt Nelli harmitteli jo etukäteen kentän löysää pinnoitetta eikä saanut juoksuistaan napakan nopeita roimassa vastatuulessa. Lauantain aikainen aamun karsinta varmisti kuitenkin loppukilpailupaikan neljänneltä sijalta finaaliin. Finaalissa Nelli piti johtoaseman alusta loppuun asti napaten voiton ajalla 12,97. Toiseksi tuli Espoon Tapioden Camilla Junes ajalla 13.03, kolmanneksi viiletti viime kesän SM kolmonen Porin Yleisurheilun Rauha Rajainmäki 13,04. Pituudessa pyörivä tuuli hankaloitti askelmerkkejä ja kilpailukin venyi yhdessä hyppyerässä yli kaksituntiseksi. Nelli sai vain kaksi onnistunutta hyppyä reilusti lankun takaa, muut olivat harmittavasti yliastuttuja. Tuloksella 4,93 Nelli jäi sijalle 8.

Sunnuntaina vuorossa oli 80m aidat, Nelli juoksi alkuerissä kolmanneksi, mutta finaalissa puuskainen tuuli ajoi Nellin aitaa päin ja rytmi sekosi. Tulos silti kuudes ajalla 12,30. Nellin kesän kärkiaika 11,80 jäi tällä kertaa kauaksi ja mitaleilta putoaminen harmitti. Kolmiloikka oli mukana testimielessä. Valitettavasti vasen jalka ei pitänyt vieläkään loikissa ja tulos 10,62 oikeutti sijalle 10. Kolmiloikka jäänee viime kesän SM pronssimitalistilta nyt kisatauolle kesän ajaksi.

Toinenkin mitali saatiin Jämsään, kun P14 sarjassa kisaava Kaipolan Vireen Konsta Hämelehto moukaroi itsensä hopealle. Konsta heitti moukarissa uuden ennätystuloksensa 51,56 heti ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella ennätys parani entisestään tulokseeen 53.96 ja Konsta johti jännittävää kisaa viimeiselle kierrokselle asti. Konsta ei saanut viimeisellä neljällä kierroksella hyväksyttyjä heittoja ja viimeisellä heittokierroksella Alavieskan Virin Jere Murto tempaisi moukarin tulokseen 57,10 ja nousi kilpailun voittoon. Kisassa oli mukana lähes kaikki ikäsarjan parhaat heittäjät, joten kilpailu oli Konstalle hyvää harjoitusta kohti ensimmäisiä SM kisoja elokuun alkuun Imatralle. 

14-vuotias Iida Tamminen tarjosi jännättävää sunnuntai-iltapäivään tyttöjen 15-sarjan seipäässä. 23 osallistujaa pääsi kentälle tekemään harjoitushyppyjään yhden jälkeen, kilpailu starttasi tunnin päästä. Harjoitushyppyjä kerettiin tekemään vähän suuren osallistujamäärän takia, joten aloituskorkeudet valittiin matalalta. Kolmituntiseksi venynyt kisa helteisessä pyörretuulisessa säässä pisti kilpailijat koville, mutta kisaajat kannustivat upeasti toisiaan. Iidan aloituskorkeus 230 ylittyi helposti, mutta sen jälkeen uudella jäykemmällä seipäällä kisaava Iida ylitti seuraavat korkeudet vasta kolmannella yrittämällä. 274 meni toisella ja uusi ennätyskorkeus 282 kolmannella. Hyppyjä kertyi Iidalle kisan aikana huimat 18! 282 tuloksella Iida kipusi kilpailussa sijalle 7. Voiton vei Tammelan Ryskeen Taika Kuusela ylittämällä 3,26.

T14 sarjassa kisaava Lydia Aho teki ennätyksensä sekä satasella että pituudessa. Lydiasta oli jännittävää kisata kisassa, jossa oli niin paljon osallistujia, lähes 80 kummassakin sarjassa. Kuumuudesta huolimatta Lydia oli tyytyväinen uusiin ennätyksiinsä, pituudessa uusi ennätys on nyt 4,46 (sijoitus 27.) ja satasen uusi ennätys kirjattiin lukemiin 14,25 (sijoitus 37.).

T13 sarjassa kisaava Vireen Julia Talvinen oli tyytyväinen kisojen jälkeen. Julia teki ennätyksensä kolmiloikassa 9,34, sijoitus kilpailun 13. 60 metriä Julia kirmaisi myös uuteen ennätysaikaan 9,03, sijoitus oli kisan 40. Julia iloitsi myös kolmiloikkapaikalle tuoduista vesisaaveista, jotka toivat helpotusta helteiseen kisaan.

Emilia Salonen kisasi perjantaina T12 sarjassa juosten ensimmäistä kertaa 200m. Hän voitti eränsä ajalla 29,32 sijoittuen kisassa sijalle 10. Juoksun kaarreosuus oli Emilialla todella vahvaa ja lupaa hyvää loppukesän kisoihin. Voiton vei Hämeenlinnan Tarmon Eevi kölhi ajalla 27,65. 


Live - Youth Athletics Games (tuloslista.com)